Huh, mikä olo. Hypomania on lyhyesti: perseestä. Kädet ja kroppa tärisee, vaikken olekkaan vielä koskenut aamukahviini ja en edes ole mikään kofeiinin väärinkäyttäjä. En myöskään ole ollut juhlimassa päiviin. Tänä aamuna on kyllä mielialoissa ollut notkahtelua. En ole oikein pystynyt keskittymään miyhinkään. Teen kaikkea ja en mitään yhtä-aikaa. Pitäisi lähteä 5 kilsan lenkille kavereiden kanssa mutta hiukan kyllä arveluttaa kun julkisetkin paikat vähän pelottavat. Alla Gary Baseman..

                                                                              
En ole vielä oikein oppinut elämään tämän sairauden kanssa. Diagnoosi tehtiin vuosi sitten enkä vieläkään tunnista mitä taudinvaihetta elän. Jälkeenpäin miettiessä joitakin jaksoja elämästäni tajuan olleeni maaninen tai syvässä masennuksessa, mutta juuri nyt tilat vaihtelevat räikeästi äärimmäisyydestä toiseen. Juuri tällä hetkellä tunnen oloni voimakkaaksi ja energiseksi. Kyseessä ei ole se positiivinen lentävä tila niinkuin hypomaniassa yleensä vaan nyrjähtäneellä tavalla yhtäaikaa maailmoja syleilevä, mutta väkivaltainen. Olo on vähän niinkuin ennen maanjäristystä.